"Vai niin, vai on Vitalis Parisissa. Mitä hänellä on minulle asiaa?" — "En tiedä", vastasi Mattia. — "Minä en sinulle puhu", sanoi hän, "minä puhun pojalle." — "Isäntäni tulee pian", sanoin hänelle, uskaltamatta vastata suoraan. "Hän teille itse selittää asiansa." — "Siinä on poika, joka ei tuhlaa sanoja. Sinä et ole italialainen?" — "En, minä olen ranskalainen."
Kaksi poikaa oli lähestynyt Garofolia heti kun tämä oli astunut sisään, ja kumpikin pysyi hänen lähellään odottaen, milloin hän lakkaa puhumasta. Mitähän he tahtoivat? Sain pian vastauksen tähän kysymykseen, jota niin uteliaana mietiskelin. Toinen otti hänen hattunsa ja asetti sen sitten muutamalle vuoteelle, toinen toi heti tuolin. Tämän yksinkertaisen toimen he suorittivat niin juhlallisesti ja kunnioittavasti kuin kaksi kuoripoikaa papin ympärillä. Siitä näin miten Garofolia pelättiin, sillä rakkaudesta he eivät näin toimineet.
Kun Garofoli oli istunut, niin muuan poika toi hänelle piipun, johon oli valmiiksi pantu tupakkaa, ja eräs toinen poika taas tarjosi tulta.
"Se haisee rikiltä, eläin!" tiuskaisi hän pojalle ja viskasi hänen tulitikkunsa takkaan.
Syyllinen sytytti kiireellä toisen tikun ja antoi sen palaa hyvän aikaa, ennenkuin tarjosi tulta isännälleen. Mutta isäntä ei huolinut. "Ei sinulta, tyhmyri!" sanoi hän töykäten hänet syrjään, ja kääntyen muutaman toisen puoleen sanoi hän suosiollisesti hymyillen: "Riccardo, anna minulle tulta, ystäväni."
Ja ystävä totteli joutuisasti.
"No nyt, pienet enkelini, rupeamme tekemään tiliä", sanoi Garofoli, kun hänen piippunsa oli syttynyt. "Mattia, tänne kirja."
Mutta siihen kuin hän oli saanut käsketyksi, oli Mattialla jo kirja hänelle tarjottavana. Se oli pieni sarekkeinen kirja. Garofoli viittasi poikaa, joka hänelle oli ensiksi tulta antanut. "Sinä olet velkaa eilisestä viisi penniä. Sinä lupasit tuoda sen minulle tänään, kuinka paljon sinulla siis on?"
Poika epäröi kauan aikaa, ennenkuin vastasi, ja oli tulipunainen.
"Minulta puuttuu viisi penniä."
"Vai niin. Sinulta puuttuu viisi penniä, ja sen sinä sanot niin tyynesti." — "Minulta puuttuu tämänkin päivän määrästä viisi penniä." — "Siis kymmenen penniä. Enpä moista ole kuullut." — "Mutta se ei ole minun syyni." — "Ei lörpötyksiä, sinä tiedät lain: riisu takkisi, kaksi lyöntiä eilisestä ja kaksi tämänpäiväisestä, ja rohkeutesi palkaksi saat olla perunoitta tänään. Riccardo, pieni ystäväni, sinä olet hyvin ansainnut tämän huvituksen. Tuo ruoska."