Me astuimme vielä muutamia minuutteja, ja sitten olin näkevinäni tien kulkevan poikki meidän tiestämme ja tien kulmassa mustan haamun, joka varmaan oli pensas. Minä irtausin Vitaliksen kädestä ja menin edeltäpäin tarkastelemaan tätä tietä. Siinä olikin syvät raiteet.
"Tuossa on pensas ja tässä on raiteet." — "Annahan tänne kätesi, me olemme pelastetut, louhos on viiden minuutin matkan päässä tästä. Katsohan tarkoin. Sinun pitäisi nähdä metsikköä."
Minä olin näkevinäni jotakin mustaa haamua ja sanoin, että erotin puita. Toivo toi meille voimia, jalkani tuntuivat keveämmiltä, eikä maa tuntunut enää niin kovalta jaloissani. Kuitenkin Vitaliksen ilmoittamat viisi minuuttia tuntuivat minusta iankaikkisuudelta.
"Olemme astuneet tätä tietä jo enemmän kuin viisi minuuttia", sanoi
Vitalis pysähtyen.
"Niin minustakin." — "Missä ovat raiteet." — "Ne menevät suoraan," — "Louhoksen suun pitäisi olla vasemmalla, me olemme varmaan kulkeneet siitä ohi, mikä on varsin helppoa näin pimeässä. Meidän olisi raiteista pitänyt ymmärtää, että menemme liian kauas." — "Minä vakuutan, että raiteet eivät ole kääntyneet vasemmalle." — "No käännytään takaisin."
Me käännyimme vielä kerran takaisin.
"Näetkö metsikköä?" — "Näen, tuolla vasemmalla." — "Ja raiteet?" — "Niitä ei ole." — "Olenko minä sokea?" sanoi Vitalis pannen käden silmilleen. "Anna minulle kätesi ja astutaan suoraan metsikköä kohden."
"Tässä on muuri."
"Se on kivikasa."
"Ei ole kivikasa, muuri se on."