Ja samassa lempeä tuulahdus hyväillen siveli hänen otsaansa ja huuliansa: äidin vastaus, suudelma, mitä hellin, hellempi kuin milloinkaan ennen.
Neljästoista luku.
Viimein hän päätti palata kauppalaan; aurinko oli mailleen menemäisillään ja syvemmistä, etäisistä laaksoista niinkuin La Sommen muodostamasta, nousi jo keveitä valkoisia sumuvaippoja, jotka harsontapaisesti liitelivät suurten puiden latvasykermien ympärillä. Kauppalassa pienet tulet siellä täällä tuikkivat pimeästä valaisten talojen ikkunat ja nousten ja laskien kuin aalto kuului illan tyyneydestä melua, jota vähä väliä laulunpätkät keskeyttivät.
Perrine oli kylliksi karaistu ja rohkeamielinen ollaksensa pelkäämättä myöhästymistä tahi yöpymistä metsässä tahi maantien läheisyydessä. Mutta eihän hänen nyt ollut pakkokaan. Olihan hänellä nyt — ja sitä vailla oli niin vaikea elää — katto, jonka suojaan voi vetäytyä ja sänky. Ja kun hänen tuli nousta varhain seuraavana aamuna mennäksensä työhön, niin hänen oli nyt parasta käydä aikaisin levolle.
Saapuessansa kauppalaan hän huomasi melun ja laulun tulevan kapakoista, jotka nytkin olivat yhtä täynnä juomareita kuin päivällä hänen tullessansa sinne. Avonaisista ovista tunki ulos väkijuomain löyhkää, tupakansavua ja kahvinhajua, joka täytti kadun juuri kuin se olisi ollut joku avara tupakkahuone. Ja kapakoita oli toinen toisensa rinnalla, välistä ovi oven vieressä, niin että kolmesta talosta ainakin yksi oli pelkästään väkijuomamyymälänä. Pitkillä matkoillaan niin monissa maissa hän oli valtamaanteiden varsilla kyllä nähnyt kapakoita ja jos jonkinmoisia juomaseuroja, mutta ei milloinkaan ennen kuullut semmoista hälinää ja huutoa kuin noista matalista ikkunoista.
Päästyään mummo Françoisen pihaan hän huomasi herra Benditin istuvan saman pöydän luona kuin ennenkiu yhä vaan lukemassa. Pöydällä palavan kynttilän liekkiä suojeli tuulelta ympärille kääritty sanomalehti ja sen ympärillä lenteli yöperhosia ja itikoita, jotka pyrkivät valoa kohti herran huomaamatta, sillä hän näytti olevan lukemiseensa syventyneenä.
Perrinen astuessa ohitse, hän kuitenkin katsahti ylös ja tunsi hänet.
Varmaankin saadaksensa kuulla omaa kieltänsä hän lausui tälle:
"A good night's rest to you." [Hyvää yölepoa teille.] "Good evening sir. Hyvää yötä sir."
"Missä olette ollut?" jatkoi herra Bendit englannin kielellä.
"Olen ollut kävelemässä metsässä", vastasi Perrine samalla kielellä.