"Sepä onni!"
Mutta hän ei ollutkaan nukkunut; päinvastoin hän koetti uudestaan nousta rappusia ylös ja rupesi huutamaan:
"Laïde tule auttamaan mi-mi-nua. Ojenna mi-nulle vaan kätesi la-apseni,
Laïde, Laïde!"
Nähtävästi hän ei päässyt paikaltaan, sillä huudot kuuluivat koko ajan rappujen alaosasta ja muuttuivat viimein itkunsekaisiksi valituksiksi:
"Pi-ikku Laïdeni! Pi-ikku Laïdeni, pi-ikkn-ikku Laïdeni! Rappuset pu-utoavat a-alas! Oi, voi-voi!"
Kaikki tytöt purskahtivat nauruun.
"Sinä et muka ole sisällä, Laïde! Hiljaa, hiljaa! Minä huudan sinua ja silloin olet sinä vastaamatta."
"Niin silloin varmaankin on hiljaa", lausui toinen ääni.
"Uskokaa sitä", keskeytti toinen ääni. "Silloin hän menee hakemaan Laïdea löytämättä häntä ja niin palaa hän tunnin kuluttua ja meluaa vielä pahemmin."
"Eikö tässä saa milloinkaan nukkua?"