"Mene auttamaan häntä ylös, Laïde."
"Mene itse."
"Sinuahan hän huutaa."
Laïde suostui viimeio, heitti hameen yllensä ja meni ulos rappusiin.
"Oi, pi-hikku la-hapseni! Pi-hikku la-hapseni!" huudahti La Noyelle itkien liikutuksesta.
Etpä olisi luullut tarvitsevan muuta kuin astua ylös rappusia jotka nyt pysyivät paikoillaan, mutta Laïden näkemisen ilo karkotti sen ajatuksen.
"Tu-hule ni-iin ta-harjoan sinu-hulle la-hasin vi-hiiniä."
Mutta Laïde ei kuunnellut sitä ehdotusta.
"Tule nukkumaan kanssani."
"E-en! Tu-hule ka-hanssani, pi-ikku La-haïdeni."
Siinä he keskustelivat kauan sillä La Noyelle, ollen innostunut uuteen ajatukseensa toisti toistamistansa tuumaansa: