"Sitäpä juuri arvelin!" hän tiuskasi. "Katsellessasi itseäsi peilistä rihma katkesi ja käämi seisahtui; sinun piti voittaa takaisin hukkaamasi aika ja silloin kävi hullusti."
"Minä en suinkaan katsonut peiliin", vakuutti Rosalie.
"Te olette kaikki samaa maata, ikäänkuin minä en tuntisi teitä. No, mikä sinun sitten on?"
"En tiedä, luulen sormieni olevan murskaantuneet."
"No, mitä luulet minun siihen voivan?"
"Isä Puupietari lähetti minut tänne teidän luoksenne."
Herra Talouel kääntyi Perrinen puoleen.
"Ja entä sinä, mikä sinua sitten vaivaa?"
"Minuako? Ei minua mikään vaivaa", vastasi Perrine hämmillään.
"No, mitä sitten täällä teet?"