Hän purskahti itkuun, sillä herra Talouelin tylyt sanat olivat pelottaneet häntä ja äsken lausutut lempeät sanat liikuttivat häntä sen vuoksi.
"Kuinka sinun on, tyttöraukkani?"
"Kun minun piti kiinnittää rihmaa niin lipesin, en tiedä miten, mutta käteni joutui koneistoon ja luulen kaksi sormea musertuneen."
"Onko kovin tuskallista?"
"Ei juuri."
"Minkätähden sitten itket?"
"Sentähden että te ette toru minua."
Talouel kohotti olkapäitään.
"Voitko käydä itse", kysyi herra Vulfran.
"Kyllä, varsin hyvin, herra Vulfran."