"Kaikissa tapauksissa hän oli teille hyvä."
Rosalie ojentautui suoraksi.
"Niin, sen uskon, tietäkääs, minut nähdessä johtuu poikansa hänelle mieleensä. Äitini, katsokaas, oli herra Edmondin rintasisar."
"Muisteleeko hän paljon poikaansa?"
"Hän ei ajattele muuta."
Väki asettui avo-oviin katselemaan heidän astuvan ohitse, sillä Rosalien käden ympäri kääritty verinen nenäliina herätti heidän uteliaisuuttansa. Muutamat kyselivätkin:
"Oletko loukannut itseäsi?"
"Saanut sormeni murskaksi."
"Oi, mikä vahinko!"
Oli yhtä paljon sääliä kuin vihaa siinä huudahduksessa, sillä jokainen ajatteli että mikä sillä kertaa oli tapahtunut tuolle tytölle, voipi seuraavana päivänä sattua hänelle itselleen, heidän miehilleen, isälleen, lapsilleen — elihän koko Maraucourtin väestö yksinomaan tehtaantyöstä…