Huolimatta noista viivykkeistä saapuivat tytöt vihdoin mummo Françoisen talolle, joka jo kauan aikaa oli näkynyt harmaan aidan takaa.
"Kai te seuraatte minua sisälle?" kysäsi Rosalie.
"Mielelläni."
"Ehkä se vähäisen hillitsee Zenobie tätiä."
Mutta Perrinen läsnäolo ei ensinkään hillinnyt kauhean tädin raivoa, sillä tämä, nähdessään Rosalien palaavan tavattomalla ajalla käsi sidottuna, rupesi heti kovasti huutamaan:
"Kas niin, tyttö letukka, nyt olet loukkaantunut! Voin lyödä vetoa että olet tehnyt sen tahallasi!"
"Minä saan kuitenkin palkkani", vastasi Rosalie puoleksi itkein.
"Ja niin luulet?"
"Herra Vulfran on itse luvannut minulle sen."
Mutta se ei ensinkään rauhoittanut Zenobie tätiä, joka yhä huutaa torui niin äänekkäästi, että mummo Françoisen täytyi jättää myymälänsä ja tulla ulos. Hän ei kuitenkaan lausunut vihaista sanaakaan pienelle tyttösellensä, vaan riensi hänen luoksensa otti hänet syliinsä ja huudahti: