"Oletko loukkaantunut?"
"Vähäisen, mummo kulta, sormet vain, ei se ole vaarallista."
"Täytyy hakea tohtori Ruchon."
"Herra Vulfran on jo haettanut hänet."
Perrine aikoi seurata heitä sisään, mutta Zenobie täti pidätti hänet.
"Luuletteko meidän tarvitsevaa teidän apuanne häntä hoitaessa?"
"Kiitos, kiitos!" huusi Rosalie sisältä.
Perrine ei voinut muuta kuio palata tehtaaseen, mutta juuri kun hän ehti portille ilmoitti pitkä vihellys työn päättyneen.
Kahdeksastoista luku.
Kymmenen, kaksikymmentä kertaa Perrine sinä päivänä kyseli itseltänsä miten hänen olisi mahdollista viettää seuraava yö siinä huoneessa, missä oli ollut vähällä tukehtua ja jossa ei ollut voinut juuri ollenkaan nukkaa. Varmaankin hänestä siellä tuntuu yhtä tukehduttavalta seuraavana yönä ja varmaankaan hän ei voisi nukkua silloinkaan sen paremmin. Ja jos hän ei voisi saada levollista unta korvataksensa päivän uupumusta, niin mitä hänestä silloin tulisi?