Tuo oli kauhea kysymys, jonka luonnolliset seuraukset masensivat häntä äärettömästi; ellei hän jaksaisi tehdä työtä, niin hänet erotettaisiin ja silloin olisivat hänen kaikki toiveensakin lopussa. Jos hän sairastuisi, niin hänet vielä varmemmin erotettaisiin eikä hänellä ollut ketään, keltä pyytää apua ja hoitoa.
Tosin hänellä oli täydellinen oikeus olla käyttämättä vuokraamaansa yösijaa; mutta mistä hän silloin löytäisi toisen paremman? Ja kuinka loukkaamatta Rosalieta sopivalla tavalla selittää että mikä oli kyllin hyvää muille, ei kelvannut hänelle? Ehkä toiset kuullessaan hänen vastenmielisyydestänsä rupeavat häntä vihaamaan? Eikö semmoinen vihamielisyys kohta kentiesi pakottaisi häntä jättämään tehtaan työn? Ei siinä kylliksi että hänestä tulisi kummallinen työntekijä, hänestä piti tulla työntekijä samanlainen kuin muutkin.
Ja niin oli päivä kulunut hänen voimattaan päättää mitään.
Mutta Rosalien sairastuminen muutti asiat tykkänään. Nyt tyttöraukan varmaankin täytyi pysyä useita päiviä vuoteen omana, eikä hän siis voinut tietää mitä tapahtui ylhäällä kamarissa, kuka siellä makasi, kuka ei. Perrinen ei siis tarvinnut peljätä hänen tiedustelujaan. Toiselta puolen huonekumppanien oli mahdoton tietää ken yhtenä ainoana yönä oli ollut heidän makuutoverinaan, vielä vähemmin he välittäisivät siitä ken oli tuo vieras, joka puolestansa varsin hyvin olisi voinut muualtakin sittemmin hankkia itselleen toisen asunnon.
Tuo oli kaikki päivän selvää. Ei siis puuttunut muuta kuin jonkun toisen paikan keksiminen, josta saada tyyssijan, jos hylkäisi entisen makuupaikkansa.
Ei tarvinnut hänen ajatuksiansa kauan harhailla. Kuinka usein hän olikaan ihastuksella ja ikävöiden muistellut metsää ja siellä olevaa pientä ampumamajaa? Miten rauhallista unta hän voisikaan nauttia siellä, jos vaan tohtisi ottaa sen haltuunsa! Siellähän ei olisi mitään peljättävää, sitä kun ei ollut käytetty muulloin kuin metsästysaikoina, jonka asian siellä oleva Journal d'Amiens todisti. Entäs jos hän voisi asustella siellä? Katto päänsä yllä, suojelevat seinät, suljettava ovi ja sängyn asemasta pehmoinen kuiva heinä- ja sananjalkavuode, lukuunottakaan oman talon viehätystä, joka oli kaikkien tulevaisuuden toiveiden loppukohta.
Ja nyt näytti kaikki tuo saavuttamaton äkkiä muuttuneen mahdollisuudeksi, jopa varsin helpoksi asiaksi.
Hän ei enää toista kertaa epäillyt, vaan päätti asiansa, osti leipurilta puolen naulaa leipää illalliseksi ja sen sijaan että palaisi mummo Françoisen luokse, hän meni takaisin samaa tietä kuin aamulla mennessänssä tehtaaseen.
Mutta siihen aikaan Maraucourtin kauppalassa asuvat työmiehet palasivat koteihinsa, ja kun hän ei tahtonut, että he näkisivät hänen hiipivän pajupensastoon, niin hän istahti tien viereen metsän rinteeseen. Kaikkien mentyä ohi hän aikoi mennä ampumamajaan, hän aikoi istua avoimen oven viereen kalalammikon rannalle ja laskevan auringon valossa syödä illallisensa verkkaan ja mukavasti, paljon hauskemmin kuin aamulla leipäpala kädessä kulkiessansa pitkin katuja.
Tuo tuumaa täytti kaikki hänen ajatuksensa ja hän ikävöi saada sen pian toteutetuksi, mutta hänen täytyi malttaa mielensä, sillä yhä vielä kulki työväkeä hänen asunnollensa vievän polun ohitse. Silloin juolahti hänelle mieleen, että hän voisi käyttää tuota odotusaikaa muutamiin valmistuksiin pieneen metsämajaan muuttoaan varten.