"Älkää tehkö minusta pilaa."
"En ollenkaan. Minä puhun täyttä totta."
Ja salaamatta mitään Perrine kertoi kaikki: miten oli osunut ampumamajaan, miten oli tehnyt itselleen kasarin missä keittää ruokansa ja lusikan millä sitä syödä, miten oli löytänyt vesilinnunmunia, onkinut kaloja lammikosta ja miten oli laittanut itselleen keittiön kivilouhikossa.
Vähä väliä Rosalie oikein huudahti ilosta ja kummastuksesta ikäänkuin olisi kuullut jonkun erinomaisen ihmesadun.
"Miten hauskaa tuo kaikki mahtaa olla!" hän huudahti Perrinen kerrottua mistä oli keittänyt ensimäisen vihanneskeittonsa.
"On kyllä, kun vain onnistuu; mutta, kun ei ota onnistuaksensa! Kolme päivää työskentelin, ennenlrum minun onnistui saada itselleni lusikka; en voinut mitenkään muodostaa sitä kuperaksi. Turmelin jo kaksi peltipalasta eikä minulla enää ollut jäljellä kuin yksi; ajatelkaa miten monta kertaa olin lyönyt sormiini kivellä, muodostaessani lusikkaani kuperaksi."
"Minä ajattelen keittoanne."
"Se olikin maukas koitto."
"Sen kyllä uskon."
"Niin, ainakin se oli minun mielestäni hyvä; mutta minä en tavallisesti saakaan mitään lämmintä ruokaa."