Hän lisäsi nenäkkäästi:
"Pitääkö minun seisahtaa?"
"Ajakaa vaan eteenpäin."
"Sanoin sen omaksi eduksenne."
"Kiitos vaan."
Varmasta vastauksestaan huolimatta oli Perrine kuitenkin sangen peloissaan. Sillä vaikka hän olikin varma kielen taidostansa, ei hän tuntenut sitä murretta, jota koneenasettajat puhuivat, ei tietänyt muuta koin että se ei ollut samaa kuin herra Mombleuxin, niinkuin Guillaume pilkallisesti lausui. Sitä paitsi hän tiesi että jokaisella ammatilla on omat sanansa, etenkin teknillisellä alalla. Jos hän siis epäröisi eikä ymmärtäisi niin varmaankin herra Vulfran suuttuisi häneen yhtä paljon kuin herra Mombleuxiin.
Jo näkyivät Saint-Pipoyn savuavat piiput ja kohta näkyivät tien mutkauksessa tehtaatkin. Hän tieri Saint-Pipoyssa valmistettavan lankaa ja kankaita niinkuin Maraucourtissakin ja että siellä sitäpaitsi tehtiin köysiä ja purjelankaa. Kuitenkin oli hänelle yhdentekevää mitä siellä tehtiin; yksi vaan olisi ollut hänen tärkeä tietää: mitä hänen siellä piti tulkita ja selittää.
Tien mutkauksesta hän kohta näki koko tehdaslaitoksen levenevän eteensä tasaisella maalla ja oli se hänen mielestänsä Maraucourtia pienempi, mutta silti kylläkin suuremmoinen. Samassa vaunut ajoivat portista sisään sekä pysähtyivät kohta konttorirakennuksen eteen.
"Seuratkaa minua", sanoi Guillaume.
Hän vei hänet sisään huoneeseen, jossa herra Vulfran vilkkaasti keskusteli Saint-Pipoyn tirehtöörin kanssa.