"Tässä on tyttö", ilmotti Guillaume hattu kädessä.
"Hyvä on, saat mennä."
Kääntymättä Perrinen puoleen herra Vulfran viittasi tirehtööriä lähemmäksi ja kysyi häneltä puoli ääneen jotakin. Tirehtööri vastasi samalla tavalla, mutta Perrinellä oli hyvät korvat ja hän käsitti ehkä paremmin kuin kuuli herra Vulfranin kysyvän ken hän oli ja tirehtöörin vastaavan:
"Nuori, noin kahden- tahi kolmentoista vuotinen tyttö, joka ei näytä ensinkään typerältä."
"Tule lähemmäksi, lapseni", kehotti herra Vulfran samalla lempeällä äänellä, jolla Perrine aikaisemmin oli kuullut hänen puhuttelevan Rosalieta ja joka ei ollut ensinkään sentapainen millä hän puhutteli alustalaisiaan.
Se rohkaisi Perrineä, niin että voitti liikutuksensa ja pelkonsa.
"Mikä on nimesi? kysyi herra Vulfran."
"Aurelie."
"Ketkä ovat vanhempasi."
"He ovat kuoleet."