Kahdeskymmenesneljäs luku.
Tulkin ammatti oli paljoa parempi kuin käämikärryjen kuljettajan. Perrine tuli ehdottomasti niin ajatelleeksi illalla työn päätyttyä saatettuansa englantilaiset ravintolaan, jonne toimitti heille asunnon ja sen jälkeen itselleenkin, ei mitään kurjaa kumppanihökkeliä, vaan erityisen pienen huoneen, jossa hän voi olla kotonaan. Kun nuo muukalaiset eivät ymmärtäneet ainoatakaan ranskalaista sanaa, niin he tahtoivat häntä atrioimaan kanssansa. Hänen kauttansa he tilasivat päivällisen, joka olisi riittänyt kymmenelle Picardialaiselle eikä nimeksikään muistuttanut noita herkullisia kasvipitoja, joita Perrine pari päivää sitä ennen oli toimittanut uudelle ystävälleen Rosalielle.
Sinä yönä hän siis saisi nukkua oikeassa sängyssä ja pujahtaa oikeiden lakanoiden väliin. Kuitenkin hän valvoi kauan ennen kuin uni hänet yllätti. Ja kun uni vihdoinkin oli tullut, niin hän nukkui kovin levottomasti heräten vähä väliä. Kuitenkin hän koetti rauhoittua sanoen itsekseen, että hänen piti antaa tapausten mennä menojaan koettamatta arvata miten kaikki päättyisi, käyköön sitten hyvin tahi pahoin. Hänen tuli ainoastaan olla iloinen kohtalonsa muutoksesta ja kärsivällisesti odottaa asiain menoa. Mutta kauneimmat puheet, etenkin jos ne ovat tarkoitetut puhujalle itselleen, eivät suinkaan ole omansa tuudittamaan ketään uneen, päinvastoin mitä kauniimmat ovat sitä vilkkaammaksi ne tekevät kuulijansa.
Seuraavana aamuna hän jo oli ylhäällä tehtaanpilIin ensi vihellyksestä ja riensi kolkuttamaan molempien koneenasettajien oville. Mutta englantilaiset työmiehet eivät tottele tehtaanpillin eivätkä kellon kehotuksia, eivät ainakaan mannermaalla, niin että he ensin pukeutuivat ainakin picardialaiselle talonpojalle vallan aavistamattoman perinpohjaisesti ja sitten nauttivat lukemattomia lasillisia teetä paahdetun leivän kanssa. Vasta sen perästä he laittautuivat työhön Perrinen saattamana, joka oli vaatimattomasti odottanut heitä oven takana ja jo levottomasti kysellyt itseltään eivätkö he milloinkaan lopeta, sekä pelkäsi herra Vulfranin ennättäneen tehtaaseen ennen heitä.
Mutta herra Vulfran ei tullutkaan ennenkuin päivällissn perästä sisarensapojan herra Casimirin saattamana, jonka piti katsella hänen sijastaan kuinka työ edistyi.
Herra Casimir katseli kovin halveksivasti koneen asettajien työtä, joka totta puhuen ei ollut vielä edistynyt kuin valmistuksiin.
"Ihan varmaa on, että nuo veikot tuossa eivät ole päässeet kunnollisesti alkuunkaan, ennenkuin insinööri Fabry on kotona; muuten se ei ole kuminallistakaan semmoisen kaitsijan johdolla kuin, eno, olette heille antanut."
Hän lausui viimeiset sanansa kovin pilkallisesti, mutta se ei näyttänyt miellyttävän herra Vulfrania, joka päinvastoin siitä näkyi pahastuvan.
"Jos sinä olisit kyennyt tuoksi kaitsijaksi, niin minun ei olisi ollut pakko ottaa tänne tuota lasta käämikoneen luota."
Perrine huomasi herra Casimirin kiukustuvan tuosta ankaralla äänellä lausutusta moitteesta, mutta nuori herra näennäisesti rauhoittui pian ja vastasi melkein huolimattomasti: