"Ei, herra. Olen ainoastaan kääntänyt kappaleita Dundee Newsista ja
Dundee Newsin lisälehden kokonaisuudessaan."
"Tiedä, että ellet kerro minulle totuutta, koko totuutta, niin saan sen kuitenkin tietää, ja silloin — pois täältä."
Käden liike vahvisti vielä viimeiset, muutenkin ankarat sanat.
"Miksikä en puhuisi totta?"
"Minä vaan ilmotan mikä sinua odottaa."
"Herra, kyllä lupaan pitää sen mielessäni."
"Hyvä. Saat mennä istumaan penkille tuonne pihalle. Jos herra Vulfran sinua tarvitsee, niin hän kyllä lähettää sinua hakemaan."
Roimatta tuntia hän istui penkillään tohtimatta liikkuakaan Talouelin siellä viipyessä. Tuskin hän rohkeni miettiäkään mitä vähää ennen oli kuullut. Talouelin mentyä Perrineltä pääsi helpotuksen huokaus, vaikka hän silti ei juuri rauhoittunut. Sillä ollakseen pelkäämättä sitä miestä tarvittiin suurempi määrä itseensäluottamusta kuin kuului hänen luonteeseensa. Hän varsin hyvin älysi mitä häneltä vaadittiin: eipä muuta kuin että hän tulisi vakoojaksi herra Vulfranin luokse ja kertoisi Talouelille käännettävien kirjeiden sisällyksen.
Jos tuo olikin suuressa määrin huolettavaa, niin oli hän samalla saanut sen hyvän tiedon, että herra Talouel tiesi tahi ainakin arvasi hänen saavan englantilaiset kirjeet käännettäväksensä tahi toisin sanoin, että herra Vulfran käyttäisi häntä siihen toimeen herra Benditin sairauden aikana.
Viisi tahi kuusi kertaa hän näki Guillaumen, joka aina seurasi herra Vulfrania palvellen häntä, tulevan verannalle ja aina hän luuli hänen etsivän häntä, mutta tämä meni aina kiireesti ohitse häntä puhuttelematta ja ollen erittäin olevinaan. Kerran hänellä oli mukanaan kolme työmiestä, joita saattoi konttoriin ja sinne seurasi häntä herra Talouelkin. Jotensakin kauan he viipyivät siellä ja Perrine kuuli oven auetessa siellä puheltavan ääneen ja kiivaasti. Varmaankin herra Vulfranilla oli muuta ajateltavaa kuin häntä.