Perrine oli kuunellut tuon syytöksen alkupuolta kovin peloissaan, mutta mikäli herra Vulfran jatkoi sikäli hän rauhottui.
"On olemassa yksi, joka tietää missä olen oleskellut ja toiminut lähdettyäni mummo Françoisen luota."
"Ken?"
"Rosalie, hänen tyttönsä, joka voi todistaa, minkä nyt kerron teille, jos vielä tahdotte tietää sen."
"Toimen tähden, jonka olen aikonut sinulle on minun välttämätöntä tuntea sinut lähemmin."
"Kyllä kerron kaikki todenmukaisesti. Tunnustettuani kaikki voitte kutsua Rosalien tänne ja kysyä häneltä, minun sitä ennen tapaamatta häntä."
"Niin voin todellakin tehdä", myönsi herra Vulfran leppeämtnin, "kerro siis."
Perrine alkoi heti kertoa laveasti ensi yön kauhuja tuossa ullakkokopissa, pahoinvointiansa, kuvotuksiansa ja pyörryttämistänsä.
"Etkö sinä siis sietäisi mikä muillekin kelpaa?"
"Toiset eivät ole eläneet eikä niin tottuneet raittiiseen ilmaan kuin minä, sillä minä vakuutan teille etten suinkaan ole vaativainen, köyhyys ja kurjuus kun ovat opettaneet minua kestämään paljon; mutta minä olisin kuollut, tukehtunut siellä, enkä voi käsittää pahaksi välttää kuolemaa."