Perrine katseli häntä kummastuneena, ja ikäänkuin aavistaen tytön ihmettelyä hän jatkoi:
"Haisteleppa tätä hamppua, eikö se tuoksu poltetulta sokurilta?"
"Ihan niin herra."
"Niin, tämä haju ilmoittaa minulle hampun kuivaneen riihessä ja vähäisen palaneen ja sitäpä juuri sillä onkin punertava värinsä. Kun nyt haju- ja näköaisti noin täyttävät toisensa, niin huomaan sinun olevan oikeassa ja että minulla on toiveita luottaa silmiisi. Mennään nyt toisen vaunun luokse ja otetaan sieltä toinen tukko."
Sillä kertaa hamppu Perrinen mielestä oli vihreätä.
"On parikymmentä vihreätä eri värivivahdusta; minkä kasvin värinen mielestäsi tämä on?"
"Kaalin, mielestäni, ja sitten siinä on pieniä ruskeita pilkkuloita."
"Anna tukko tänne."
Sillä kertaa herra Vulfran ei sitä haistellut, vaan otti siitä muutamia korsia ja venytti niitä. Korret katkesivat.
"Hamppu on kitketty liian aikaiseen ja kosteana pantu pakkaan; tälläkin kertaa olit oikeassa. Olen tyytyväinen sinuun, alku on hyvä."