"Jos minulla on mitään kykyä", oli hänellä tapa sanoa, "niin se on kyky arvaamaan isännän tahdon, syventymään hänea etuihinsa ja lukemaan hänen ajatuksensa."
Sentähden hän melkein aina aloitti lauseensa sanoen:
"Arvelenpa tahtovanne…"
Ja kun hän jotenkin viekkaasti aina osasi luottaa vakoilemiseensa, niin hän ei kammoksunut minkäänlaisia keinoja hankkiessaan tietoja kaikesta mitä tapahtui hänen ympärillään, niin että herra Vulfranin ei milloinkaan tarvinnut lausua muuta vastaukseksi kuin:
"Aivan oikein", niin aina tahi aivan niin!
"Minä arvelen", jatkoi Talouel auttaen herra Vulfrania vaunuista, "sen, jonka olette valinnut tuon juopporatin sijaan myöskin osottavan ansaitsevansa luottamuksenne."
"Aivan niin."
"Se ei ensinkään minua kummastuta; heti hänen tullessansa tänne pikku Rosalien seurassa, arvelin voitavan tehdä jotakin hänestä ja että te sen kyllä vielä huomaattekin."
Sitä sanoen hän merkitsevästi loi katseensa Perrineen, joka selvästi ilmaisi ajatusta:
"Näetkö mitä minä teen puolestasi; muista sinäkin puolestasi aikanasi tehdä minulle vastapalvelus."