Ja heti vaunujen ehdittyä portin sivuitse hän kertoi kumppaneillensa miten hän oli hankkinut tuolle nuorelle neidelle, joka asui heillä, niin hyvän paikan herra Vulfranin luona puhumalla hyvää hänen puolestansa Pihdille.
"Hän on todellakin kelpo tyttö eikä varmaankaan unohda missä kiitollisuuden velassa hän on minulle, sillä meitä hänen on kaikesta kiittäminen."
Mitäpä tietoja hän olisi voinut antaa, kun ei itse tietänyt mitään?
Ja sitten hän tekaisi jutun sen nojalla, mitä oli kuullut Rosalielta Perrinen tulosta Maraucourtiin ja hänen syntyperästään, niin epämääräinen, että jokaisella oli erinomainen tilaisuus lisäillä ja koristella sitä mielensä mukaao. Eikä niitä lisiä kauan tarvinnut kaivatakaan, niin että kohta oli liikkeellä eriskummallisia kertomuksia, sitä ihmeteltävimpiä kun ei kukaan voinut oikein selvittää tuon onnen potkauksen varsinaisia syitä.
Jos Maraucourtilaiset olivat kummissaan nähdessänsä herra Vulfranin ottaneen Perrinen ajajaksensa, niin joutui tirehtööri Talouel melkein pois suunniltansa nähdessään vaunujen seisahtuvan konttorin rappusten edessä.
"Taivaan nimessä, missä on Guillaume!" hän huudahti syösten verannanrappusia alas ottamaan herraa vastaan.
"Hän on sannut matkapassinsa parantumattomana jnoppona", vastasi herra
Vulfran hymyillen.
"Arvelenpa teidän jo kauan miettineen sitä asiaa", vastasi herra
Talouel.
"Aivan oikein."
Tuo "arvelenpa" sana se juuri oli perustanut Talouelin menestyksen ja hankkinut hänelle kauppahuoneessa voimansa ja mahtavuutensa. Hänen varsinainen taitonsa oli se, että hän oli osannut luulotella herra Vulfranille olevansa ainoastaan tuo valpas ja kuuliainen käskyläinen, joka toimitti isännän tahdon ja määräykset.