Ja ruhtinaallinen olikin tuo muhkeansuuri eteinen komeine, leveine valkoisine marmoriportaineen, joissa pehmoiset matot muodostivat punaisen kulkutien. Eikö tämä ollut oikea lumolinna? Jokaisessa porrasjaksossa komeat, loistavat kukat kurkistivat esiin rehevien lehtikasvien väliltä ja niiden hurmaava lemu täytti ilman suloisella tuoksulla.
Bastien saattoi hänet toiseen kertaan ja avasi siellä oven astumatta sisään.
"Lähetän tänne heti kamarineitsyen", hän lausui ja meni alas takaisin.
Ensin Perrine astui pieneen pimeänlaiseen eteiseen ja sieltä suureen hyvin valoisaan huoneeseen. Sen seinät olivat peitetyt elefantinluun värisellä vaatteella, jolle oli tiheään sirotettu kaikenvärisiä koreita perhosia, huonekalut olivat täplikästä vaahteraa ja vaaleanharmaalle lattiamatolle oli ikäänkuin ripoteltuna kirjavia heleänvärisiä metsäkukkia niinkuin tuhatkaunoja, unikukkia, ruiskukkia ja voikukkia.
Mitenkä tuo kaikki oli uutta ja kaunista. Hän ei vielä ollut tointunut ihmettelystänsä, vaan huvittelihe astumalla sinne tänne pehmoisella matolla, johon jalka vajosi joka askeleella, kun kamarineitsyt astui sisään.
"Bastien on käskenyt minut tänne kuulustelemaan, voinko olla teille, neiti, miksikään avuksi."
Harsomyssyinen, vaaleapukuinen kamarineitsyt sen palveluksessa, joka muutamia päiviä aikaisemmin nukkui ruokomajassa kaislakimpuilla pienen lammikon reunalla sammakkojen ja ojamyyrien seurassa! Totta tosiaan tarvittiin vähäisen aikaa kotiutua semmoisissa uusissa oloissa.
"Kiitoksia paljon", lausui Perrine viimein "mutta… minä en luule tarvitsevani mitään."
"Mutta, ehkä suvaitsette minun näyttää teille huonetta."
"Huoneen näyttämisellä" hän tarkoitti sitä, että avasi peilikaapin ovet, näytti missä oli vaatesuoja sekä avasi peilipöydän laatikot, jotka olivat vallan täynnä kaikenlaisia harjoja, saksia, saippuoita, ja pullosia. Sen tehtyä hän painoi sormellaan erästä seinässä olevaa nappia.