"Intia ja sen kuninkaat, matka Sisä Intian kuningaskunnissa ja Bengalissa, 1871 2, 209 ja 288. Se merkitsee että 1871 vuoden toisen osan 209 sivulta löydämme tämän matkakertomuksen alun. Ota se osa ja palatkaamme huoneeseeni."
Mutta löydettyään puheena olevan kirjan kaapin alihyllyltä Perrine ei noussutkaan, vaan jäi polvilleen katselemaan uunilla riippuvaa suurta taulua, jonka nyt vasta oli huomannut silmien paremmin totuttua hämärään.
"Mitä nyt?" kysyi herra Vulfran.
Ujostelematta vaikka liikutetulla äänellä Perrine vastasi:
"Katselen uunilla riippuvaa kovaa."
"Se on poikani kova maalattuna kaksikymmenvuotiaana, mutta sinä et voi nähdä sitä, minä valaisen sen."
Hän astui laudotukselle, painoi siinä olevaa nappulaa ja heti syttyi reunuksen yläreunassa oleva lamppurivi levittäen kuvalle oikean valovirran.
Perrine, joka oli noussut lattialta, astui lähemmäksi, huudahti liikutuksesta ja pudotti kirjan lattiaan.
"Mutta mikä sinun on?" kysyi herra Vulfran.
Mutta tyttöraukka ei ajatellut vastata, vaan jäi katselemaan vaalean veristä vihreään samettinuttuun puettua nuorta miestä, jolla oli leveälippuinen metsästyslakki päässä, pyssy toisessa kädessä, toinen käsi hyväillen mustaa lintukoiraa. Kuva näytti oikein elävänä astuvan ulos kehyksestä. Perrine vapisi kiireestä kantapäähän ja kyyneleet juoksivat virtanaan hänen silmistänsä hänen koettamattakaan niitä pidättää.