"Mutta ken on tuo tyttö?"
"Sitäpä minäkin juuri kysyn. Minä en tiedä, ja tuskin herra
Vulfrankaan."
"Entä vielä?"
"Edelleen hän selitti jo kauan aikaa halunneensa läheisyyteensä jotakuta älykästä, luotettavaa ja uskollista henkilöä, jolle voisi uskoa salaisimmat aikeensa."
"Mutta olemmehan me molemmat", keskeytti herra Casimir.
"Juuri sitä minäkin sanoin hänelle! Onhan teillä herrat Casimir ja Théodore. Herra Casimir polyteknillisen opiston läpikäynyt, jossa hän on oppinut kaikki, teoreettisesti tietysti, jonka ei tarvitse peräytyä milloinkaan kun on kysymyksessä tuntematon X, ja joka lisäksi vielä niin sydämestänsä on teihin kiintynyt. Ja vielä herra Théodore, jonka juuri vanhempiensa vararikon tähden on ollut pakko jo nuorella ijällä syventyä kauppa-asioiden salaisuuksiin. Hänkin rakastaa teità vilpittömästi. Eivätkö he ole lahjakkaita, hienotunteisia, vaiteliaita ja uskollisia? Ettekö voi luottaa heihin? Eivät he ajattelekaan muuta kuin hyvinä, rakkaina, kiitollisina sukulaisina auttaa teitä ja vähentää huolianne laajan liikkeenne suhteen, herttaisesti yhdistyneinä kuin rakkaat veljekset ainakin, jotka ovat samanmieliset sentähden että heillä on yhteinen tarkoitusperä."
Vaikka hänellä olisi ollut erinomaisen hyvä halu, niin ei hän kuitenkaan tohtinut lausua ivasanojansa erityisellä painolla, mutta hän kuitenkin alleviivasi ne pilkallisesti hymyillen ja katsellen Théodorea puhuessansa Casimirin etevyydestä tuon tuntemattoman X:n suhteen ja päinvastoin kosketellessaan Théodoren perhesuhteita. Puhuessaan heidän veljellisestä rakkaudestansa, jolla oli sama tarkotusperä, hänen ivalliset silmäyksensä lensivät toisesta toiseen.
"Arvatkaa mitä hän vastasi?" hän jatkoi. Mutta peläten heidän jättävän arvaamisen sikseen ja kääntävän hänelle selkänsä, ennen kuin hän ehtisi lausua sanottavaansa hän lisäsi heti:
"Hän vastasi: 'Niin! Veljeni ja sisareni pojat!' Mitähän se merkinnee? Tietysti minä en ole edes yrittänytkään selvittää sitä… minä ainoastaan kerron mitä olen kuullut. Ja heti sen perästä herra Vulfran lisäsi että tyttö oli asuva linnassa ja että hänen täällä tulee työskennellä hänen omassa huoneessansa, jotta ei joutuisi kiusauksiin… ei tytön itsensä tähden, sillä häneen hän täydelleen luottaa, mutta muiden tähden, joista hänen silloin olisi pakko erota, olkoot he ketä hyvänsä. Minä vannon sanasta sanaan kertoneeni hänen sanansa. Ja ketä ovat toki nuo toiset? Minä vain kyselen?"
Serkukset seisoivat siinä vallan masentuneina tietämättä mitä vastata.
Herra Talouel jatkoi: