"Sinä olet kumma tyttö, kun tunnustat tuon minulle suoraan. Ajatelkaamme sitä vastaisuudessa; tällä hetkellä meillä on muuta ajateltavaa."
Vasta iltapäivällä heidän tavallisella matkallaan tehtaihin herra
Vulfran otti koulukysymyksen uudestaan puheiksi.
"Joko olet kirjottanut sukulaisillesi?"
"En ole."
"Miksikä et?"
"Siksi etten toivo parempaa kuin ainiaaksi jäädä tänne teidän luoksenne, joka olette ollut niin hyvä minulle ja olette tehnyt oloni niin onnelliseksi."
"Et siis tahtoisi jättää minua?"
"Tahtoisin joka päivä ja kaikilla tavoin osottaa teille sydämeni kiitollisuutta… ja muitakin kunnioituksen tunteita, joita en rohkene ilmi tuoda."
"Siinä tapauksessa on ehkä parasta ettet kirjotakaan… et ainakaan vielä. Sitten saamme nähdä. Mutta jotta voit olla minulle hyödyksi, niin täytyy sinun tehdä työtä oppimalla kirjottamaan niin, että voit tulla sihteerikseni monessa asiassa ja kirjottaa kunnollisesti, kun sinun tulee kirjottaa minun nimessäni. Toiselta puolen on omaksi hyödyksesikin, että saat harjottaa opinnoita. Tahdotko sitä?"
"Olen valmis kaikkeen mitä tahdotte, ja minä vakuutan etten suinkaan kammoksu työtä."