"Kyllä! Ihan varmaan, rouva, kyllä mioä ymmärrän, ainakin luulen ymmärtäväni."
"Siis voimme luottaa siihen, että teetto niinkuin olen pyytänyt?"
Perrineä epäilytti hetkisen, mutta hän ei voinut olla vastaamatta.
"Teen kaiken minkä voin herra Vulfranin hyväksi."
"Minkä teette hänelle, teette meillekin, samaten kuin mitä teette meille, teette hänenkin hyväksensä. Saatte myöskin heti nähdä ettemme ole kiittämättömiä. Mitäpä esimerkiksi sanoisitte, jos saisitte kauniin puvun, joka sopisi teille oikein hyvin?"
Perrine olisi mielellään ollut vastaamatta, mutta kun oli pakko sanoa jotakin, hän supisti vastauksensa hymyilemiseen.
"Kauniin, laahoksisen puvun", jatkoi rouva Bretonneux.
"Minulla on suru."
"Voihan surupuvuissakin olla laahos. Te ette todellakaan ole sopivasti puettu atrioidaksenne veljeni pöydässä, päinvastoin olette sangen huonosti puettu, kummituksen näköinen kuin temppuja oppinut villakoira."
Perrine tiesi varsin hyvin olevansa huonosti ja sopimattomasti puettu, mutta kuitenkin häntä loukkasi temppuja oppineen villakoiran vertaus, etenkin kun se silminnähtävästi oli lausuttu häntä nöyryyttääksensä.