"Hän mainitsee kuulustelleensa häntä kaikilta, jotka ovat häntä tunteneet, eivätkö heidän vakuutuksensa paina yhtä paljon kuin yhden yksityisen mielipide? Ja jos hän nyt olisi täällä luonanne, eikö hän, poikanne tytär, voisi paljoa paremmin kuin minä toimittaa kaikki nämä pienet tehtävät mieliksenne."
"Älä puhu omaksi vahingoksesi."
"En puhu edukseni enkä vahingokseni, vaan oikeuden puolesta."
"Oikeuden!"
"Niin oikeuden, semmoisena kuin minä sen käsitän, tahi semmoisen, jos niin tahdotte, kuin minä tietämättömyydessäni sen käsitän. Juuri sentähden että hänen syntyperäinen oikeutensa on epäilyksenalainen, luulen tuon nuoren tytön, päästyään teidän turviinne, olevan sitä kiitollisemman ja rakastavan teitä sitä syvemmin."
Perrine pani kätensä ristiin ja katseli häntä silmiin ikäänkuin hän olisi voinut nähdä hänet ja lausui liikutuksesta väräjävällä äänellä:
"Oi herra, ettekö soisi poikanne tyttären teitä rakastavan?"
Herra Vulfran nousi kärsimättömästi tuolilta.
"Olenhan jo sanonut ettei hän milloinkaan tule tyttärekseni. Minä vihaan häntä, niinkuin vihasin hänen äitiänsäkin. Hehän ovat riistäneet minulta poikani eivätkä luovuta häntä minulle takaisin. Luuletko todellakin ettei Edmondini jo aikoja sitten olisi täällä luonani elleivät he ole lumonneet häntä? Ja ovathan he olleet hänelle kaikki kaikessa, kun minä, hänen isänsä, en ole ollut mitään."
Hän puhui kiivaasti, lyhyin askelin astuen edestakaisin huoneessansa melkein raivoten, jommoista kohtausta Perrine ei vielä milloinkaan ollut nähnyt.