"Huonoja."
Muuttaen puhetapaansa pankkiiri heti sen jälkeen kysyi:
"Onko herra Vulfran konttorissaan?"
"Kyllä."
"Tahtoisin heti päästä hänen puheillensa."
"Mutta ehkä minä…"
"Ei käy päinsä."
Jos pankkiiri, joka hämillään ja levottomasti katseli maahan olisi katsahtanut ylös, niin hänelle myöskin olisi selvinnyt, että sinä päivänä kuin herra Talouel pääsee Maraucourtin tehtaitten isännäksi hän kalliisti vielä saa maksaa tuon salaperäisyyden.
Herra Talouel oli ollut nöyrä ja matelevainen niin kauan kuin vielä toivoi saavansa tietää mitä halusi, mutta nähdessään pettyneensä tuli toinen ääni kelloon ja hän lausui röyhkeästi:
"Osaattehan itsekin herra Vulfranin huoneeseen", ja meni pois kädet taskuissa.