Monta kertaa oli Perrine yrittänyt kysyä häneltä sairaan tilaa, mutta lääkäri oli tuskin vastannut mitään, sillä tohtori Ruchon ei ollut niitä, jotka tyydyttivät "maankulseksijan" uteliaisuutta. Onneksi hän ei ollut yhtä salaperäinen Bastienille ja neiti Belhommelle, jota usein tapasi siellä iltakäynneillään, niin että Perrine häneltä ja vanhalta kamaripalvelijalta sai jotenkin tarkat tiedot sairaan tilasta.
"Ei ole henki vaarassa", lausui Bastien, "mutta tohtori Ruchon tahtoisi nähdä herra Vulfranin jälleen työssä."
Neiti Belhomme oli avomielisempi ja kun oli, tullessaan linnaan tunnilleen, tavannut tohtorin ja keskestellut hänen kanssaan, niin hän mielellään kertoi oppilaalleen kaikki mitä tämä oli sanonut. Ja kaikki hänen sanansa päättyivät aina seuraavaan loppuponteen:
"Tähän tarvitaan jotakin elvyttävää, jotakin, joka panee siveellisen koneiston jälleen liikkeelle, sillä sielunvoimat eivät vielä ole lopussa, vaikka ovatkin veltostuneet."
Kauan aikaa olivat kaikki suuresti peljänneet jokaista mielenliikutusta ja tuo pelko oli juuri ollut syynä siihen, että monesti täytyi äkkiarvaamatta lykätä leikkaus, vaikka yleinen terveydentila oli vähää ennen ollut jotenkin tyydyttävä. Mutta nyt päinvastoin toivottiin jotakin tuommoista ulkonaista sysäystä. Silloin herra Vulfran sen vaikutuksesta kyllä jälleen ryhtyy työhön ja kiintyy liikkeensä johtoon ja saapi jälleen elämän- ja toiminnanhalua. Vastaisuudessa se ehkä on onnistuva, kun ei enää tarvitse pelätä kotiinpalaamisen tahi kuolonsanoman tuottamia vahingollisia liikutuksia. Silloin voi rohkeammin ryhtyä tuohon kauan lykättyyn leikkaukseen, kun on parempia takeita sen onnistumisesta.
Mutta mistä tulisi tuo sysäys, tuo elähyttävä tapaus?
Sitä jokainen kysyi saamatta tyydyttävää vastausta, sillä herra Vulfran näytti väliäpitämättömältä kaikesta, ei tahtonut edes vastaanottaa Talouelia eikä veljenpoikia vaan pysyi huoneessansa, ja lähetti aina, kun herra Talouel kahdesti päivässä aamuin illoin kunniottavasti tuli saamaan ohjeita, Bastienin kanssa vastauksen:
"Menetelkää asiainhaarain mukaan liikkeen hyväksi."
Ja noustuaan sairasvuoteelta ja jälleen päästessään ulos, hän kyllä kävi konttorissa niinkuin ennenkin, mutta tuskin kuunteli Talouelin tiliä toimistaan, hänen sairastumisensa aikana, vaan luotti niihin täydellisesti, Talouel kun oli liiaksi tottunut ja varovainen määrätäksensä jotakin, jota ei tietänyt isännän täydellisesti hyväksyvän.
Tuo välinpitämättömyys ei kuitenkaan estänyt häntä Perrinen seuraamana säännöllisesti käymästä joka päivä tehtaissa niinkuin ennenkin; mutta matkat kuluivat hänen lausumattansa sanaakaan, hän ei edes vastannut Perrinen huomautuksiin, ja saavuttuaan tehtaihin hän tuskin kuunteli tirehtöörien selityksiä.