"Kaikki maksaa seitsemän frangia ja viisikymmentä centimea", selitti apteekkari laskettuaan hinnan.
Perrine luki rahansa ja sai niistä kuusi frangia kahdeksankymmentä viisi centimea itävaltalainen floriini siihen luettuna kahdeksi frangiksi; häneltä siis vielä puuttui kolmetoista sousta.
"Minulla ei ole kuin kuusi frangia kahdeksankymmentäviisi centimea siihen luettuna itävaltalainen floriini", hän sanoi; "tahdotteko ottaa floriinin?"
"Ken semmoista huolisi?"
Mitä hänen piti tehdä? Hän jäi epätoivoisena ja tuskaantuneena siihen seisomaan käsi avoinna.
"Jos tahtoisitte ottaa floriinin, niin minulta puuttuisi ainoastaan kolmetoista sousta", bän lausui viimein; "minä kyllä toisin teille toiste loput."
Mutta apteekkari ei suostunut kumpaankaan ehdotukseen, ei ottamaan vastaan floriinia eikä jättämään velaksi kolmeatoista sousta.
"Eihän ole kiinaviinin kiire", hän lausui, "voittehan tulla toiste sitä hakemaan. Minä heti paikalla valmistan jauheet ja muun rohdon ja ne maksavat ainoastaan kolme frangia viisikymmentä sousta."
Jäännösrahoilla Perrine osti munia ja pienen wieninleivän, jotka varmaankin herättäisivät äidin ruokahalun, ja palasi juosten Champ Guillotiin.
"Munat ovat tuoreet", hän selitti, "olio itse tarkastanut ne aurinkoa vasten; katsopas leipää, äiti, miten se on kystä; syöthän?"