Ensi kertaa Fabry silloin tehdessään selkoa matkasta kysyi saisiko puhua Perrinen läsnäollessa. Ollen jo ennestään eriskummallisen levottomalla mielellä Perrinen mielenliikutus yhä lisääntyi herra Vulfranin ja insinöörin sanoista ja vapisevista äänistä.
"Niinkuin se, jolle olitte uskonut kuulustelut, aivan oikein oli aavistanut", alkoi Fabry katselematta Perrineä, "oli hänen etsimänsä henkilö, joka monta kertaa oli kadonnut jäljettömiin, kuitenkin vihdoin saapunut Parisiin. Siellä asiamiehenne on tarkastellut kaikki kuolemantodistukset ja viimein löytänyt todistuksen viime vuoden kesäkuulta Marie Doressanyn, Edmond Vulfran Paindavoinen nimellä. Tässä on kopio siitä."
Hän laski sen herra Vulfranin vapiseviin käsiin.
"Tahdotteko että luen sen?"
"Oletteko todistuttanut nimet oikeiksi?"
"Tietysti."
"Älkää sitten lukeko. Katselkaamme sitä myöhemmin. Jatkakaa!"
"En kuitenkaan tyytynyt tuohon paperiin", jatkoi Fabry, "tahdoin kuulustella talon omistajaa, nimeltä Grain de Sel, jossa vainaja kuoli; olen myöskin nähnyt molemmat henkilöt, jotka olivat läsnä tuon poloisen nuoren rouvan kuolinhetkellä, erään katulaulajattaren liikanimeltä Markiisitar ja vanhan rajasuutarin, La Carmen. Vainaja kuoli liikaponnistuksista, nälästä ja puutteesta. Kävin lääkärinkin luona, joka häntä hoiteli, tohtori Cendrieren luona Riblettekadun varrella. Hän tahtoi lähettää potilaan sairashuoneeseen, mutta tämä kieltäytyi jättämästä tytärtään. Viimein Grain de Sel lähetti minut täydentääkseni tietojani Chateau des Rentiers-kadulle erään ryysyjen kaupustelijan La Rouquerien luokse ja hänet minä tapasin vasta eilen hänen palattuaan maaseudulta."
Fabry vaikeni hetkiseksi, kääntyi sitten ensi kertaa Perrinen puoleen, tervehti kunniottavasti ja lausui:
"Olen nähnyt Palikarin, neiti, se jaksaa hyvin."