Perrine oli jo alussa noussut seisomaan, oli jäänyt siihen liikahtamatta, kuunnellen kiihkoisasti kyynelten valuessa hänen silmistänsä.
Fabry jatkoi:
"Varmana äidin suhteen, ei minun enää tarvinnut muuta kuin saada selvää tyttären kohtalosta, ja sen sain tietää La Rouquerielta, joka kertoi miten oli tavannut Chantillyn metsässä lapsi raukan puolikuolleena nälkään, uskollisen aasinsa löytämänä."
"Ja sinä", huudahti herra Vulfran, kääntyen Perrinen puoleen, joka seisoi siinä vavisten kiireestä kantapäähän, "voitko sanoa minulle, miukätähden tuo lapsi ei ole ilmaissut itseään? Etkö voi sanoa minulle, sinä, joka tunnet nuoren tytön sydämen…"
Perrine astui muutaman askeleen häntä kohti.
Hän jatkoi:
"Minkätähden hän ei tule avonaiseen syliini…?"
"Jumalani!"
"Isoisänsä syliin."
Neljäskymmenes luku.