Insinööri Fabry poistui jättäen isoisän yksin poikansatyttären kanssa.
Kumpikin oli niin liikutettu, että istuivat siinä käsi kädessä puhumatta juuri mitään muuta kuin vaihtaen muutamia helliä sanoja.
"Tyttöni, armas lapsi kultani!"'
"Isoisä!"
Hetken perästä, heidän vähäisen tyynnyttyään rupesi herra Vulfran häntä kuulustelemaan:
"Minkätähden et ole ilmaissut itseäsi?"
"Olenhan monta kertaa koettanut sitä tehdä. Ettekö muista mitä eräänä iltana lausuitte, silloin kun viime kerran otin äitini ja itseni puheeksi: Älä milloinkaan, kuuletko, älä milloinkaan enää puhu minulle noista katalista olennoista."
"Mitenkä minä osasin aavistaa sinua poikanityttäreksi?"
"Mutta jos tuo tyttö muitta mutkitta olisi tullut luoksenne ja ilmottanut olevansa poikannetytär, etteköhän silloin häntä kuuntelemattakin olisi ajanut häntä luotanne?"
"Ken tietää mitä olisin tehnyt!"