Kahden viikon kuluttua side vaihdettiin vieläkin kevyempään ja kahdenkymmenen päivän perästä se poistettiin tykkönään; mutta vasta kolmenkymmenenviiden päivän kuluttua silmälääkäri palasi Parisista määräämään silmälasit, jotka tekisivät herra Vulfranille mahdolliseksi lukemisen ja esineiden erottamisen etempää. Jos potilas olisi ollut tavallinen kuolevainen, olisivat nuo kaikki toimenpiteet varmaankin olleet paljoa vähempimutkaiset, mutta upporikkaan herra Vulfranin tähden olisi ollut sulaa typeryyttä ja hulluutta olla koettamatta kaikki voitavansa ja tekemätttä kaksinkertaisia matkoja.
Enimmän kaikesta herra Vulfran ikävöi nähdä poikansatyttären kasvoja ja sen jäljestä tehtaitansa ynnä kaikkia uusia rakennuksia. Mutta se tuuma vaati uusia varokeinoja jotka vaikuttivat uutta viivytystä, sillä hän ei tahtonut ajaa umpivaunuissa lasien takana, vaan käyttää vanhoja vaunujansa ja Perrinen ajamana näyttäytyä kaikille hänen seurassansa. Tuo vaikutti sen, että oli valittava pilvinen, tyyni ja lämmin päivä.
Vihdoin koitti semmoinen päivä, lauhkea ja tuuleton, taivas keveän valkoisen pilviharson peitossa, jommoista päivää harvoin tapaa niillä tienoin. Aamiaisen perästä Perrine käski Bastienin pitämään huolta siitä, että Coco valjastettaisiin.
"Heti kohta, neiti."
Perrine hieman kummasteli ääntä, millä tuo vastaus lausuttiin, mutta ei muistellut sitä sen enempää puuhassa kuin oli valvoessaan, ettei isoisää puettaisi liian keveästi eikä lämpimästi.
Heiken perästä Bastien palasi ilmottamaan vaunujen olevan rappusten edessä ja he astuivat ulos. Perrine ei kääntänyt silmiään isoisästä, joka yksinään astuen kohta saapui alimmalle portaalle; silloin kova kiljunta saattoi hänen kääntämään päätänsä ääntä kohti.
Oliko mahdollista? Aasi oli valjastettu vaunujen eteen ja tuo aasi oli korvien päästä kavioihin asti Palikarin näköinen, mutta Palikar kiiltävänä, suittuna, kaviot mustattuna ja kauniissa keltaisissa sinitupsuisissa valjaissa pitäen päänsä uljaasti pystyssä ja koettaen väkisin pyrkiä Perrinen luokse huolimatta tallirengin pidättävästä kädestä.
"Palikar!"
Perrine riensi sen luokse ja syleili sitä.
"Oi, isoisä, mikä hauska, äkkiarvaamaton tapaus!"