Lääkärit tahtoivat nukuttaa hänet, mutta hän kieltäytyi siitä.
"Ei", hän sanoi, "mutta soisin pikkutytölläni olevan uskallusta pitää kättäni omassansa; saatte nähdä minun siitä saavan rohkeutta. Onko leikkaus hyvinkin tuskallinen?"
"Kokaiini lieventää tuskan."
Leikkaus tapahtui. Sairas ei heti saanut käyttää silmäänsä ja viisi tahi kuusi päivää kului ennenkuin haavan yhteensovittaminen voi tapahtua, jolloin pantiin siihen kevyt side.
Miten pitkä olikaan seuraava aika isälle ja pojantyttärelle, nuo odotuksen ja jännityksen päivät. Silmälääkäri kyllä oli jäänyt linnaan itse hoitaaksensa sairasta ja muuttaaksensa siteitä, mutta eihän hän ollut kaikkivoipa: sillä mitä voisikaan tapahtua, jos kurkunpääntulehdus uudistuisi? Taikkapa vain yskänkohtaus, aivastus tahi jokin muu tilapäinen kohtaus. Sehän kerrassaan turmelisi kaikki.
Ja uudestaan Perrine sai kokea samat levottomuuden ja epätietoisuuden tuskat kuin isänsä ja äitinsä sairauden aikana. Oliko hän siis löytänyt isoisänsä heti kadottaaksensa hänet ja uudestaan jäädäksensä yksin maailmaan.
Mutta aika kului mitään häiritsevää tapahtumatta ja herra Vulfran sai luvan pimitetyssä huoneessa, jonka luukut olivat suljetut, käyttää leikattua silmäänsä.
"Oi, jos minulla vain olisi ollut näköni", hän huudahti hetkisen katseltuaan tyttöä, "niin olisin ensi silmäyksessä tuntenut hänet poikani tyttäreksi? He ovat äärettömän typerät kaikki tyyni, kun eivät ole huomanneet miten olet isäsi näköinen. Olisiko Talouel kuitenkin ollut oikeassa sanoessaan 'arvelleensa' sen?"
Mutta hän ei saanut pitkäksi aikaa antautua tunteidensa valtaan: Hänelle ei saatu toimittaa minkäänlaisia mielenliikutuksen syitä; hänen piti välttää yskimistä ja sydämentykytystä.
"Pian uudistetaan koe."