"Minulla on jo ollut kolme ja olen kadottanut heidät, he ovat kuolleet ja sentähden täytyy tämän jäädä eloon. Näettehän sen olevan teidän ansionne. Jumala teitä siunatkoon, teitä ja rakasta tytärtänne!"
Lastenseimestä he läksivät tarkastamaan työväenasuntoja, sitten majataloa, ravintolaa ja työväen kokoushuonetta. Lähdettyään Maraucourtista he menivät Flexellesiin, Bacourtiin ja Hercheuxiin ja Falikar juoksi iloisesti ja ylpeästi pikku emäntänsä ohjaamana, jonka käsi oli hellempi kuin La Rouquerien ja joka ei milloinkaan astunut alas vaunuista taputtelematta sitä — hyväily, johon se vastasi totuttuun tapaansa liputtamalla korviaan, niin vilkkaalla ja elävällä tavalla, ettei se tarvinnut selityksiä.
Muissa tehtaissa eivät rakennukset vielä olleet yhtä pitkällä kuin Maraucourtissa, mutta jokaisessa voi jo lähimmiten määrätä valmistusajan.
Aamupuoli oli hyvin käytetty ja he palasivat hitaasti ennenkuin rupesi kallistumaan iltaan. Silloin he seisahtivat hetkeksi mäenkukkulalle, josta oli laaja näköala kaikkialle ja uudet katot loistivat uutuuttaan korkeiden savupiippujen keskeltä, jotka tuprusivat mustia savupilviä taivasta kohti. Herra Vulfran ojensi kätensä sanoen:
"Tuossa on sinun tekosi, nuo kaikki, joita en minä, ollen toimien hyörinässä, olisi tullut ajatelleeksikaan, eikä minulla olisi ollut siihen aikaakaan. Mutta jotta tuo kaikki olisi pysyväistä ja edelleen kehittyisi täytyy meidän etsiä sinulle puoliso, sinun arvoisesi puoliso, joka toimii meidän ja kaikkien hyväksi. Ja minulle on juolahtanut mieleen, että kyllä voimme tavata miehen täältä kotosaltakin, joka omaa kaikki nuo hyvät ominaisuudet. Ja silloin elämme kaikki onnellisina, kun olet päässyt kotiin, olet vihdoinkin kotona."
Loppu.