Mutta Grain de Seliä se tuuma ei ensinkään miellyttänyt.
"Silloin pitää antautua tekemisiin virkamiesten kanssa", hän vastasi "eihän se ole byvä… sillä katsos virkamiehet!…"
Virkamiehet eivät nähtävästi olleet saavuttaneet Grain de Selin luottamusta.
Nyt muuttui ajopeli ja raitiotieliike niin vilkkaaksi, että Perrinen täytyi ottaa kaikki älynsä ja tarkkaavaisuutensa avuksensa päästäkseen kunnolla eteenpäin. Hän ei joutanut katselemaan ympärillensä eikä ihailemaan patsaita eikä muita merkillisyyksiä joiden ohitse kulkivat, ei myöskään lainaamaan korvaansa ajurien enemmän tahi vähemmän älykkäille pilkkasanoille, joita he lennättivät nähdessänsä Grain de Selin ratsastavan aasin selässä. Mutta tämä, jolla ei ollut mitään varottavaa, ei jäänyt heille vastauksen velkaan, niin että pitkin matkaa oli huutoa ja naurua siihen määrin, että jalkamiehetkin siihen viimein ottivat osaa.
Viimein, astuttuaan pientä ylämäkeä, he saapuivat suurelle ristikkoportille, joka vei laajalle kentälle. Se oli rimoilla ja laudoilla jaettu moneen osaan, ja niissä oli myötäväksi tuotuja hevosia ynnä muita elukoita. Siinä Grain de Sel astui maahan.
Mutta sillä aikaa oli Palikar ehtinyt katsahtaa ympärillensä ja kun Perrine tahtoi taluttaa sitä portista sisään, se ei liikahtanut paikaltaan. Oliko viisas eläin älynnyt siellä myötävän hevosia ja aaseja? Tahi valtasiko sen pelko? Olkoon miten hyvänsä, mutta se ei vaan liikahtanut eikä vähääkään välittänyt Perrinen hellistä kehotuksista. Grain de Sel luuli saavansa sen eteenpäin lykkäämällä sitä takaapäin, mutta Palikar, joka ei arvannut ken siellä niin tuttavallisesti piteli sen takapuolta, ei kärsinyt semmoista tungettelevaisuuttä, vaan rupesi potkimaan ja kulkemaan takaperin vetäen Perrineä mukanaan.
Heidän ympärilleen oli tietysti kokoontunut joukko uteliaita; ensi rivissä seisoi kuten tavallista sähkösanomien kuljettajia, leipurien juoksupoikia y.m., jokainen lausui sanansa ja neuvoi mitä keinoja tulisi käyttää saadaksensa itsepäistä elukkaa portista sisään.
"Tuossapa aasi, joka vielä tuottaa paljon hauskuutta ostajalleen", kuului yksi ääni.
Semmoiset väitteet helposti voisivat vahingoittaa kaupantekoa, jonka vuoksi Grain de Sel huomasi tarpeelliseksi torjua moiset syytökset.
"Sepä vasta aika veitikka", hän lausui. "Se on arvannat että on aikomus myödä se ja kujeilee nyt saadaksensa jäädä entiselle isäntäväellensä."