Ja hän tarttui Perrinen käteen ja vei hänet pois.

He astuivat pari silmänräpäystä eikä Perrine tietänyt mitä hänen ympärillään tapahtui, tahi minne hänet vietiin: hänen ajatuksensa, hänen sydämensä, hänen sielunsa ja koko elämänsä jäivät kirkkomaahan äitinsä luokse.

Viimein he seisahtuivat yksinäiseen lehtikujaan, Perrine ja Markiisitar, joka häntä talutti, Grain de Sel, La Carpe ja karamellintekijä, mutta tuskin hän heitä tunsi surussansa. Markiisittarella oli mustat nauhat hatussansa, Grain de Sel oli pukeutunut herraksi ja pannut päähänsä korkean silkkihatun, La Carpella oli tuon ainaisen nahkaisen esiliinan sijasta pähkinänkarvainen päällysnuttu, joka ulettui jalkoihin asti ja karamellintekijä oli vaihtanut valkoisen palttinanuttunsa verkanuttuun. Oikeina pariisilaisina he olivat kaikki pukeutuneet juhlavaatteihinsa kunnioittaaksensa vainajata, jonka maallisia jäännöksiä he äsken olivat kätkeneet viimeiseen lepoon.

"Tahdon sanoa sinulle, pienokaiseni", alkoi Grain de Sel, joka luuli velvollisuudeksensa ensiksi puuttua puheeseen ollen seuran etevimpänä henkilönä, "että voit jäädä asumaan Champ Guillotiin maksamatta mitään vuokraa niin kauaksi aikaa kuin sinua suinkin haluttaa."

"Jos tahdot ruveta laulamaan minun kanssani", jatkoi Markiisitar, "niin kyllä aina ansaitset leipäsi; se on hieno ammatti."

"Jos enemmän pidät karamellinteosta", lausui karamellintekijä, "niin otan sinut luokseni; se on myöskin hieno ammatti, vieläpä oikea ammatti."

La Carpe ei lausunut sanaakaan, mutta hymy hänen kokoonpuristetuilla huulillaan ynnä ojennetun käden ikäänkuin tarjoava liike ilmaisivat nekin että hänelläkin olisi jotakin tarjottavana: joka kerta kuin Perrine vaan haluaa kupillisen hyvää lihalientä, niin tarvitsee vaan pyytää, niin hän kyllä sitä antaa, ja oikein erinomaisen hyvää.

Näin monta ystävyyden osotetta yhtä aikaa täytti Perrinen silmät kyyneleillä, kiitollisuuden kyyneleillä, ja ne huuhtoivat pois ne katkerat vedet, jotka kaksi päivää olivat polttaneet hänen silmiään.

"Miten hyvät te olette minulle", hän kuiskasi kiitollisesti.

"Kukin tekee minkä voi", vastasi siihen Grain de Sel.