"Enhän, rouvaseni!"
"… joka koetat kaupita väärää rahaa. Korjaa luusi, senkin lutus, maankiertäjä! Odotappas vaan niin haen polisin!"
Perrine kyllä tiesi olevaosa syytön varkauden syytökseen, mutta hän ei tietänyt oliko hänen rahansa todelïakin vääriä, ja maankiertäjä hän kyllä oli, Jumala paratkoon, maankiertäjä, jolla ei ollut kotia eikä isän turvaa. Mitea puolustautua jos hänet vangittaisiin? Miten hänen silïoio kävisi?
Kaikki nuo kysymykset risteilivät häaec päässään salaman nopeasti, mutta suuressa hädässänsäkin hän ensin muisteli ainoata aarrettansa, rahaansa, ennenkuin antautui pelon valtaan, joka oli vähällä hänet tukahuttaa.
"Ellette tahdo myödä minulle leipää, niin antakaa ainakin rahani takaisin", hän lausui ojentaen kätensä.
"Jotta ehkä voisit kaupitella sitä muualla, eikö niin? Eipäs, rahan minä pidäo. Etsi polisi jos tahdot, niin tutkitaan se yhdessä. Ja mene matkoihisi nyt, senkin varas ja heittiö, ja sukkelaan!"
Leipurinvaimon kiukkuiset sanat kaikuivat kadulle asti ja tietysti silloin seisahtuivat ovelle muutamia henkilöitä uteliaina kuuntelemaan sekä hekin puolestaosa lausnmaan muutaman sanan.
"Mitä on tapahtunut?"
"Tämä tyttö on yrittänyt murtaa auki puodin rahalaatikon varastaaksensa."
"Semmoiselta hän näyttääkin."