"Ei ole polisikaan koskaan saapuvilla milloin sitä tarvittaisiin."
Kovasti säikähtyneenä Perrine jo pelkäsi tokko emsinkään rohkenisi mennä pois puodista; mutta väkijoukko kyllä antoi hänen mennä, vaikka haukkumasanoja vallan sinkoillen sateli hänen jälkeen. Hän ei tohtinut juosta vaikka kovin teki mieli, ei edes kääntyäkään nähdäksensä ajettiinko häntä takaa.
Muutaman minuutin kuluttua, jotka hänestä tuntuivat tonneilta, hän saapui kaupungin ulkopuolelle ja huolimatta kaikista vastoinkäymisistänsä hän kuitenkin tunsi olevansa levollisempi. Ei mitään haukkumasanoja enää! Ei polisiakaan!
Tosin hän kyllä voi siihen lisätä: "ei leipää eikä rahaakaan!" Mutta se oli kuitenkin vielä tulevaisuuden asia. Ne jotka ovat vähällä hukkua veteen, eivät ensiksi ajattele mitä saavat illalliseksi ja seuraavana päivänä aamiaiseksi.
Kuitenkin oli tuo tulevaisuuden asia niitä, joita ei sovi syrjäyttää, ja pelastuksen ensi ilon jälkeen se palasi yhä jyrkemmin muistuttaen läsnäolostansa, tosin illallisen tähden vaan huomispäivän ja sitä seuraavien päiviea toimeentulon johdosta. Hän ei ollut kyllin lapsekas luulIaksensa kuumeen houreiden voivan ylläpitää voimiansa ja hän tiesi myöskin varsin hyvin, ettei niinkään kuljeta syömättä ja ettei ruokaa voi rahatta hankkia. Tehdessänsä matkasuunnitelmansa hän ei ensinkään ollut ottanut lukuun matkan vaivoja, öiden kylmyyttä eikä auringon paahdetta ja ravintoon hän varmasti luuli viiden frangin kappaleensa riittävän. Mutta nyt, kun tuo viisi franginen oli häneltä riistetty eikä hänellä ollut jäljellä kuin yksi ainoa sous, mistä hän nyt ottaisi tuon naulan leipää, jonka joka päivä tarvitsi ravinnoksensa? Mitä hän nyt söisi?
Ehdottomasti hän loi katseensa tien kummallakin puolella oleviin vainioihin. Ne levisivät hänen eteensä laskevan auringon miellyttävässä valossa, heilimöivät viljapellot, punajuurikka-, sipuli-, kaali-, porkkana- ja apilasvainiot heleänvihantavina, mutta niissä ei ollut mitään syötävää. Sitäpaitsi mitäpä häntä olisi hyödyttänyt vaikka pellot olisivatkin olleet kypsien meloonieo, hyötymansikoiden tai muiden hedelmien peitossa? Eihän hänellä ollut oikeutta ojentaa kättänsä ottaaksensa meloonia tahi poimiaksensa muutamia mansikoita ja yhtä vähän hän olisi ojentanut sitä varten kuin vedotaksensa ihmisten armeliaisuuteen; hän ei ollut varas eikä kerjäläinen, ainoastaan köyhä vaeltaja.
Oi, miten mielellään hän olisi tahtonut kohdata jonkun yhtä köyhän ja puutteenalaisen kuin hänkin, ainoastaan kysyäksensä mistä maankuleksijat elävät vaeltaessaan maat mantereet sivistyneessä maailmassa.
Mutta oliko edes koko maailmassa toista yhtä köyhää ja hyljättyä, yhtä onnetonta knin hän! Yksinään ilman leipää, ilman kotia, ilman ketäkään johon voisi turvautua, uupuneena, surun painamana ja ilman ystäviä syvän surun synnyttämän kuumeen vallassa?
Ja kuitenkin täytyi hänen yhä vaan mennä eteenpäin tietämättä aukenisiko hänelle perille päästyänsä kodin ja turvan ovi.
Kuinka hän pääsisi sinne?