MAAILMAN MENO.
I.
Hän kuiskas huulin hehkuvin:
tulethan pian takaisin
ja jäiseen rantaan viluissaan
jäi lähtöäni katsomaan.
Kun palasin, ma lähekkäin
kaks onnellista lasta näin.
Ja toinen lausui hymyillen:
On kevät! Ole iloinen.
II.
Hänen kauniilla kaulallansa
koru pienen pieni on.
Sen on antanut rakastajansa,
ylen köyhä ja onneton,
joka koiran tavalla juoksi
yhä vain hänen jäljissään;
joka kylmien silmien vuoksi
ei säästänyt itseään.
Tämän ainoan illan tähden
me särjemme koristeen.
Minä aamunkoitossa lähden,
Hän — nukkuu uudelleen.
SYNTINEN NAINEN.
Punnittu, köykäiseksi havaittu.
Poisraivattava vieras kutsumaton.
Viimeinen aamu punaa kaupungin,
viimeinen aamu minun — henkipaton.