Voi tyhjyyttä! Se hiipii sydämeen.
En epätoivoani pääse pakoon.
Ma olen, niinkuin alla satehen
on nuori heinä — nujerrettu lakoon.
Armoa, ihmiset, ah, ruoska lyö
niin kipeästi uurtuneeseen lihaan.
Ma teitä rakastaen kaiken tein.
Miks syttyneet on sydämenne vihaan?!
Armoa, ihmiset, näin kaunis oon
ja kadun tyttäristä kaikkein nuorin.
Mua ymmärtäkää, viaton ma oon,
ma teitä rakastin, en tehnyt huorin.
* * *
Voi jäistä ilmettänne! Itkisin,
jos jossain oisi ihmisyyttä hiven.
Nyt olen valmis! Esiin astukoon
ken tahtoo heittää ensimäisen kiven.
KIITOS.
Jumala, sua kerran rukoilin:
Pois ota tuskan kalkki katkerin.
Tee kelvollinen, hyvä sydän mulle,
sun mieleises ja lähimmäisien!
Sa kuulit nöyrän pyynnön armossas:
Nyt olen tahdottomin laumastas.
Nyt hartaan kiitokseni kannan sulle
ma, lapses, jolta otit sydämen.
PARTAALLA.
Ei kukaan kuule ääntä ihmisen,
hän kuilun jyrkänteellä valittaa.
Vain pirulliset silmät tähtien
katsovat korkealta kuolevaa.