— Vai niin, tuli painokkaasti isännältä. Itsekseen mietti hän: Siihenkö senkin rikkaus hupeni. Komeasti se elikin. Markkinoilta markkinoille korskuvilla orihilla kulki ja joi.
Tyttö istui niin alakuloisena.
— Älähän sure! sanoi emäntä. Jäihän sinulle terveet kädet ja niillähän toimeen tulee, kun vaan niitä käyttää. Kyllähän luulen, että meillä aika kuluu.
— Niin, meillä on hyväonninen talo. Meillä ne tytöt aina miehen saavat, sanoi isäntä.
— Joko taasen, äänsi emäntä.
Iloiseksi mieli lehahti kaikilla. Tuo isäntä se aina osasi siihen paikkaan iskeä, että alakuloisuus ei kauvan viihtynyt hänen talossaan.
— Meidän tytöillä alkaa tänä vuonna kova kilpailu. Kukahan noista puolensa pitää? puheli isäntä.
Toiset nauraa tirskuivat. Anna istui vakavana ymmärtämättä isännän tarkoitusta.
— Saa nähdä kuka noista oikein yrittääpikään, puheli isäntä hiljalleen.
— Minä ainakin yritän niin paljon kuin minusta lähtee, sanoi Anna reippaasti.