Poika seisoi keskellä lattiaa ja katsoi ihmeissään heitä.
— Hänestä kasvatamme ihmisen, sanoi Kalle.
— Mutta minä en enään ole se, kuin silloin olin.
— Sinä olet sama ja vielä enemmän minulle kuin silloin.
Nyt hymyilivät he kumpikin, kevät-aurinko valaisi huoneen.
— Mutta mikä asia oikeastaan sinut pakotti anteeksi minulta pyytämään.
En sitä ymmärrä, sanoi hymyillen Anna.
Kalle näki, että hänen silmänsä vieläkin osasivat nauraa.
— Ainakin tämä viimeinen asia ja ehkä pohjaltaan ainoastaan se, vastasi
Kalle.
— Minun sietäisi sinulta pyytää paremmin anteeksi.
— Nyt on jo pyydetty ja saatu, vastasi Kalle. Tule, Ilmari, tänne!