Kalle laski kätensä hänen päänsä päälle.
Ei tuo toinen työntänyt kättä poiskaan.
— Anna! äänsi Kalle.
Itku vastasi hänen sanaansa.
Hän nosti Annan pään pystyyn ja katsoi häntä kasvoihin.
Kallen henkeä ahdisti. Hän ei ollut uskoa silmiään, kun kyynelten seasta pilkisti hymy.
Hän tarttui Annaa käteen ja unehtui pitämään sitä kädessään.
— En tiedä uskallanko kysyä enään sitä, jota kysyin monta vuotta sitten? sanoi hän epävarmasti.
— Tiedät mitä tarkoitan. Uskallanko?
— Mutta en ole enään sama kuin silloin, vastasi Anna. Katso tuota raukkaa!