Mutta nyt tuli tuo uusi piika, tuo Anna, johon hän tunsi erikoisempaa kiintymystä kuin muihin tyttöihin ja samalla myöskin suurempaa vastenmielisyyttä, joka johtui siitä, että hän vaistomaisesti tunsi hänen omistavan naisten yhteiset ominaisuudet, tuon pehmeyden ja erilaisuuden kaikessa, joka heille on ominaista. Hän tarkasteli ja tutki tyttöä salaa ja tuossa tytössä paljastui hänelle nainen, hänen naisensa, koska hän mieltyi tuohon enemmän kuin keneenkään toiseen.
Nyt hän tunsi omasta kokemuksestaan mitä rakkaus on; sillä tuollaista se mahtanee olla, joka aina panee samasta tytöstä miettimään, joka tekee mielen niin kumman levottomaksi tuon tähden, että jospa tuo toinen ei mitään välittäisikään. Tuo toinen, kummallinen, kiehtova, ärsyttävä ja joka on erilainen sielultaan ja ruumiiltaan kuin hän. Näin kehittyi tuo tunne hiljalleen, kunnes hän lopulta huomasi, ettei hän tuolta tytöltä tämän maailman läpi voisi vaeltaa. Ja alun tuolle huomiolle antoi Annan ensi ilta Kankaan talossa, hänen nauravat silmänsä, väreilevät poskensa, lyhyet hameensa ja sievät jalat, ne jokainen erikseen ja kaikki yhdessä. Se oli sellaista sekamelskaa.
Tuo häntä suututti, kun hän oli niin arka, ettei uskaltanut tuota tunnettaan tytölle selvästi näyttää, sanomisesta puhettakaan.
Mutta monesti sattui niin, kun hän oli hevosille kaivosta vettä noutamassa, että tyttökin sattui olemaan kaivon kannella, toisinaan lehmille vettä vinttaamassa, toisinaan sisälle noutamassa. Silloin hän otti tytön kädestä kaivon salon ja täytti tytön ämpärinkin. Silloinkin, sellaisissa tilaisuuksissa, olisi sopinut puhua tytölle asiat selväksi, mutta kun ei uskaltanut.
Ei hän tuota miksikään huomannut, kun nuo veden noutoretket rupesivat sattumaan niin ihmeen useasti heillä yhtä aikaa. Melkein vaikkapa milloin Kalle kaivolle tuli, niin siellä oli tyttökin, tai jos ei ollut niin sattui tulemaan. Jos hän tuon huomasi, niin ei uskaltanut kuitenkaan ajatella, että tyttökin haluaisi samaa kuin hänkin, olla yhdessä kaivolla, sisällä ja kaikkialla. Ettäkö tyttökin tuntisi tuollaista!
Ei hänellä tahtonut puhe riittää tytön seurassa kahdenkesken. Tyttö kyllä pärpätti hänenkin edestä, etteivät nuo sattuman suomat hetket aivan lyhyiksi jääneet.
Pitkän aikaa sattui tuollaisia yhteisiä vesiretkiä. Ainahan niitä sattuu kun samassa talossa asutaan.
Mutta kun Kalle näytti, vaikka mitä olisi sattunut, niin saamattomalta tytöstä, niin rupesi tämäkin miettimään, että ei poika hänestä ehkä välitäkään. Jonkun aikaa oli hän välinpitämättömänä ja oli jo vähällä heittää kaiken sikseen. Mutta kun se rakkaus iskee ihmiseen, vaikkapa tyttöönkin, niin eihän se annakaan tehdä mitä aikoo ja ajattelee, vaan se teettää mitä tahtoo, useinkin toisin päin kuin miten on aikonut tehdä. Ja niin sattui yhä edelleen heidän tiensä toisiaan leikkaamaan.
Monesti päätti Kalle ilmaista asiansa Annalle, mutta ei vaan uskaltanut. Hän kuvitteli edeltä päin niinkuin kaikki rakkauden tautia sairastavat, miten hän tuolla ratkaisevalla hetkellä menettelee, mitä hän sanoo ja mitä hän tekee. Mutta kun tuo ratkaiseva hetki tuli, josta tyttö ja hän yhteisesti huolen pitivät, niin silloin loppuikin häneltä rakkaus. Ennen olisi hän karhua vastaan sulin käsin käynyt ennenkuin tytölle olisi aikeistaan puhunut tai ennenkuin tyttöä olisi sylissään pitänyt.
Oli maaliskuu kulumassa.