Hän koetti järjestää iltamia, joissa puhui nuorisoseuran tarkoituksista. Hän sai etupäässä yksin järjestää näihin iltamiin ohjelman. Sen suorittajat hän itse valitsi. Kenelle hän antoi runon, kenelle kertomuksen, kenelle puheen j.n.e. Ei hän määrännyt ketään suorastaan tehtäviinsä vaan hän antoi jokaisen kuvitella itse vapaasta tahdosta valinneensa osansa.
Seuran toiminta tuli hänen työnsä vuoksi vilkkaaksi. Joskus sai hän toisetkin innostumaan niin, että ilta kului hupaisesti sekä häneltä että muilta.
Iltamien kautta sai seura rahaa, joka oli tarpeeseen talon rakennuksessa syntyneen velan maksamiseksi. Mutta tuloista sai Kalle osan pidätetyksi kirjastoa varten. Kirjaston hän oli halunnut jo heti seuran perustamisen jälkeen.
Hänellä itsellään oli kirjaston alku, jonka hän oli saanut hankituksi ja myötäänsä hän koetti omaa kirjastoaan lisätä. Hänellä olikin suuri osa suomenkielellä ilmestyneistä teoksista.
Nuorisoseura sai myös kirjaston. Hänen mielipiteensä mukaan ei seuran toiminnan arvo ollut riippuvainen iltamista eikä loistavista tuloista, vaan siitä sisäisestä työstä, jota seuran jäsenet tekevät itsensä kehittämiseksi. Tähän sisäiseen työhön oli kirjasto tarpeeseen ja siksi oli hän niin innokkaasti sitä koettanut saada.
Mutta vaikka hän kuinka harvojen häntä kannattavien seuran jäsenten kanssa koetti saada seuran toiminnan tarkoitustaan vastaavaksi, niin huomasi hän ponnistelevansa turhaan. Ei hän ei siellä saa enemmän huvitella.
Tämän hän ymmärsi, jos luopuminen tulisi yleiseksi, olevan seuran kuoleman. Tuhansien markkojen velka painoi hänen tuntoaan kuin kivi. Hänen toimestaanhan oli seura etupäässä syntynytkin ja hänen toimestaanhan oli velka otettu ja talo tehty. Hänellä ei ollut muuta edessä kuin joko taipua toimimaan yleisen huvitteluhalun mukaan tai luopua seuran johdosta ja antaa kaiken mennä menojaan. Jos seurasta tekisi tanssiseuran, niin pian se voisi silloin veloistaan päästä, sillä olihan seura laajassa, varakkaassa seudussa. Mutta paha oli hänen päättää niin tai näin. Monta kertaa kirosi hän tuon ijankaikkisen tanssikiihkon, jota hän ei ymmärtänyt. Monta kertaa kirosi hän tytöt, nuo hänelle tuntemattomat kapineet, joitten hän luuli olevan syynä huvitteluintoon.
Mutta sentään toivoi hän parasta. Hän uskoi voivansa saada asiat mielensä mukaan järjestetyiksi.
IV.
Tuli kesä ja sen jälkeen syksy. Anna rupesi seuraavaksikin vuodeksi
Kankaalle.