Jotkut heistä lähtivät saliin. Samalla Kalle pyörähti kyökin ovesta ulos. Hän kerkesi juuri parhaaksi, sillä joitakin tyttöjä tuli kyökkiin tarjoiluhuoneesta.
Hän oli kuullut kaikki mitä toiset puhuivat. Hammasta purren seisoi hän hetken pihalla ja ajatteli lähteä kotia ja jättää kaiken sikseen. Vielä noille pässinpäille rupeaisi puhumaan ja heidän kanssaan yksissä toimimaan. Mitä hyötyä siitä olisi. Eivät he kuitenkaan mistään muusta kuin syömisestä mitään ymmärrä. Erilläni heistä pysyn. Tehkööt sitten seuransa kanssa mitä haluavat, mietti hän. Hän halveksi sydämensä pohjasta koko joukkoa.
Tieltä kuului iloisia ääniä ja hetken perästä pyörähti noita äänen pitäjiä suuri parvi pihalle.
— Hei! Kuka siellä seisoo? kysyi muuan. Se oli Kantolan Matti. Kallehan se on. No mitä sinä täällä mietit?
— Enpä juuri mitään.
— Lähde sisälle!
— Minä käyn vielä kotona, sanoi Kalle ja lähti samalla kävelemään tielle. Hän ei olisi saattanut mennä tänä-iltana toisten joukkoon. Ei, vaikka köydellä vedettäisiin, päätti hän, en mene. Olkoot ja eläkööt niinkuin haluavat.
Hän tuli kotiinsa.
Täällä istui muutamia naapuritalon isäntiä iltaansa viettämässä.
— No etkö sinä nuorisoseuralle ole mennytkään? kysyi hänen äitinsä, kun
Kalle tuli sisälle.