— Kuulepas! Muistellaanpa sitä meidänkin alkamista! Kuka se ensin sen alotti? Olethan tuon sanonutkin, myöntänytkin, kun kahden on oltu, että — — —
— Pidä nyt suusi!
— Että sinä sen — — —
— Ole hiljaa! huusi nauraen emäntä.
— Siinä sen kuulette! Kun rupeaa totuutta sanomaan, niin silloin suu tukkoon. Sellaisia ne ovat. Mutta semmoista se on ollut maailman alusta ja on maailman loppuun, että tytöt ne sen leikin alkavat ja kun saavat jonkun onkeensa, niin antavat hänen leikin lopettaa, ja itse ovat ihan viattomia. Eikö niin?
— Niin on, myönsivät miehet.
— Mutta miksi ne miehet sitten niin tyhmiä ovat, että onkeen tarttuvat?
Silloin täytyy tyttöjen olla paljon viisaampia kuin miesten, sanoi
Helmi.
— No siinä tuli todistus, että niin he tekevät. Mitä me enään muuta kaipaammekaan! Eihän viisaudesta puhetta ollutkaan kuin miesten onkimisesta ja siihen te viisaita olette. Pidä, Helmi, vaan Jaakkoa kuumana, kun olet onkeesi saanut! Kyllä se on kummaa tässä maailmassa, kun saa ruveta omien lastensa kanssa väittelemään naimiskaupoista.
Kaikki räjähtivät nauramaan. Ulkona rapisi sade ikkunoihin, joista näkyi musta pimeys. Sisällä lämpöisessä pirtissä tuntui niin turvalliselta.
— Nyt ne tulevat, sanoi Helmi, kun ulkoa kuului Mustin haukahteleminen ja rattaitten ratina.