— Niin, veikkonen, ovatkin. Me elämme kirjoittakin.
— Niin te elättekin, ja Kallea nauratti.
— Mutta mistä tämä nyt, tällainen juttu? kysyi ihmeissään Mäntyläinen.
— No kun olen tullut samaan tulokseen noista kirjoista kun tekin, etteivät ne sovi tavallisen talonpojan käteen.
— Älä.
— Se on tosi.
— Vai niin, sanoi Mäntyläinen ja katsoi epäillen nauravaa Kallea. Vai niin, sanoi hän vielä ja lähti tietä pitkin menemään.
— Hittoako minä löpisin! Mitä minä nyt tuon kanssa rupesin puhumaan. Ei se uskonut kuitenkaan; katsoi niin epäillen kuin olisin häntä pilkannut.
Mutta itsekseen häntä nauratti. Ollaan Mäntyläisen kanssa samassa, mutta ei kuitenkaan samassa, mietti hän.
— Mitähän kujeita tuo nyt oli? mietti Mäntyläinen kävellessään.