Toinen kuunteli tuota puhetta katsoen ulos. Hieno hymynkierre väikkyi hänen huulillaan.
— Helkkari, kun puhun juhlallisesti kuin asianajaja, mietti Lauri Saha.
— Niin, mitä te siitä arvelette? kysyi hän kun ei tullut heti vastausta.
— En minä voi siitä luovuttaa maata, vastasi Kalle.
— Olikin tarkoitus, että jos olisi liian suuri vaatimus teidän mielestänne maata ilmaiseksi luovuttaa, niin kyllä seura sen korvaisi, ostaisi, toisin sanoen.
— En minä rahasta välitä. Jos minä maan antaisin, niin antaisin ilmaiseksi, mutta minä en tahdo, en halua antaa mitenkään.
— Saanko luvan kysyä, miksi ette anna? kysyi Lauri Saha, sillä hän päätteli mielessään: sittenkin ahdasmielinen, ehkä uskonnollisten seikkain tähden vastustaa nuorisoseuraliikettä. Hän varustautui odotettuun taisteluun.
— Siksi, kun se olisi periaatteitani vastaan, kuului vastaus.
— Anteeksi, jos olen utelias! Mutta onhan hauska keskustella. Minkä vuoksi maan luovuttaminen tähän tarkoitukseen on teidän periaatteitanne vastaan?
— Sen vuoksi, koska koko seura ja liike, kaikkine toimineen, on minun mielestäni tarpeeton järkeville ihmisille.